Viisi syksyistä punkkivinkkiä

Syksy on saapunut, lehdet alkavat tippua ja sää viiletä, mutta punkeilta kannattaa edelleen suojautua. Tässä viisi asiaa, joita et ehkä tiennyt syksystä ja punkeista:

1. Punkit purevat myös syksyllä
Sään viileneminen ei vielä tarkoita, että punkit olisivat lakanneet liikkumasta. Ne voivat purra niin ihmisiä kuin eläimiä pitkälle loppusyksyyn, sillä ennen kuin lämpötila tippuu alle nollan, ne eivät lakkaa syömästä.

2. Syksy tuo punkeille uusia piilopaikkoja
Puiden lehtien tippuessa monet lemmikit ja pikkulapset tykkäävät peuhata lehtikasoissa. Myös punkit viihtyvät lehtien suojassa, ruohonkorsien ja aluskasvillisuuden seassa, joten niiltä kannattaa suojautua.

3. Vuodenaika ei vaikuta tartuntariskiin
Vaikka sää viilenee, ovat sellaiset eläimet(esimerkiksi jyrsijät), joiden verenkierrosta punkit voivat saada haitallisia tauteja, edelleen liikkeellä. Punkin puremasta saattaa siis edelleen saada mm. puutiaisaivokuume- (TBE) tai borrelioositartunnan.

4. Viileä kesä ei vähentänyt punkkeja
Kaikkialla Pohjois-Euroopassa oli tänä vuonna suhteellisen viileä ja kostea kesä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että punkkeja olisi vähemmän. Itseasiassa punkit eivät viihdy lämpimässä ja kuivassa, joten tämän kesän ja syksyn sateinen viileys sopii niille oikein hyvin.

5. Suojauksen punkeilta saa koska tahansa
Eläinlääkärit kertovat mielellään, mikä on kullekin lemmikille sopivin suojaus punkeilta, eikä suojauksiin liity vuodenaikakohtaisia rajoituksia. Kannattaa siis jutella myös syksyllä eläinlääkärin kanssa, jotta koirasi saa kunnollisen suojan punkeilta.