Suklaa

Tumman suklaan erinomaisista terveysvaikutuksista ihmiselle on kirjoitettu ja puhuttu paljon viime vuosina.

Koiralle suklaan syönti voi kuitenkin olla kohtalokasta. Jo 250 g annos suklaata voi sairastuttaa vakavasti tai jopa tappaa 10-kiloisen koiran.  Pienempi koira kestää luonnollisesti pienempiä suklaa-annoksia. Myös kaakao on myrkyllistä koiralle ja kaakaojauhetta tarvitaan suklaata vähemmän sairastuttamaan koira.

Suklaa sisältää teobromiinia (kofeiinin lähisukulainen, jota on myös teessä ja kolajuomissa), jota ihmiset syövät ja sietävät ongelmitta. Koiraan teobromiinilla on kuitenkin ei-toivottuja vaikutuksia.  Teobromiinin hajoaminen koiran elimistössä on paljon hitaampaa kuin ihmisessä ja sen kertyminen voi aiheuttaa sisäelin- ja punasoluvaurioita ja sen myötä anemiaa.

Suklaamyrkytyksen pireet koiralla ilmenevät 6 – 12 tunnin kuluttua suklaan syömisestä. Tyypillisiä oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, ripuli sekä lisääntynyt jano ja virtsaamisen tarve. Koira tulisi viedä eläinlääkäriin ennen oireiden alkamista. Ilman hoitoa oireet voivat paheta ja johtaa elimistön kuivumiseen, sisäisiin verenvuotoihin, sydämen rytmihäiriöön ja kuolemaan.

Mikäli koiralle on jo ilmennyt suklaamyrkytyksen oireita, hoito on lähinnä tukihoitoa. Voimakkaasti aneeminen koira voi vaatia verensiirron.


Muut asiat, jotka ovat kodeissa yleisiä mutta myrkyllisiä elämille:

Lähteet:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2984110/
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4801869/