Hunder smittes også med flåttbårne bakterier og virus om høsten

Koirat voivat saada punkkivälitteisiä sairauksia myös syksyisin

Puutiaiset ovat aktiivisia myös syksyllä.  Heinä-elokuun kuivan kauden maan pinnassa lymyilleet puutiaiset pääsevät kunnolla liikenteeseen, kun ilmat viilenevät ja tulevat kosteammiksi. Vastoin yleistä luuloa, punkkipopulaatio on aktiivisimmillaan ja runsaslukuisimmillaan alkusyksystä.  Punkkien aktiivisuus tarkoittaa sinulle ja koirallesi riskiä altistua puutiaisvälitteisille tartuntasairauksille.  Tautien ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää, että suojaat koirasi puutiaisen hyökkäyksiltä myös syksyn aikana.

Vertaisarvioidussa itävaltalaistutkimuksessa seurattiin 90 koiran ryhmää 11 kuukauden ajan. Koirat ulkoilivat normaalisti, päivittäin ja alueella, joilla punkkeja esiintyy.  Ulkoilun jälkeen omistajat tekivät koirilleen punkkisyynin. Koiraan kiinnittyneet punkit laskettiin. 60 koirista hoidettiin paikallisvaleluliuoksella (tutkimuksessa käytettiin kahta eri lääkevalmistetta) ja 30 koiraa jätettiin hoitamatta. Lue tästä linkistä lisää, kuinka paljon kunkin ryhmän koirista löydettiin punkkeja.

Eniten puutiaisvälitteisiä tartuntoja syksyllä

Osana tutkimusta koirista otettiin verinäytteitä, joiden perusteella seurattiin, onko koira mahdollisesti saanut puutiaisvälitteisen infektion seurantajakson aikana. Vasta-ainetasojen seuranta osoitti, että 61 koiraa tutkimukseen osallistuneesta 90 koirasta sai tartunnan, toisin sanoen kehitti vasta-aineita tutkittua taudinaiheuttajaa vastaan:

Koiria yhteensä Tartunta keväällä Tartunta syksyllä Punkkilääkityksellä
olleet (60 koiraa)
Lääkitsemättömät
(30 koiraa)
Anaplasma 25 12 13 17 (28%) 8 (27 %)
Babesia canis* 6 3 3 5 (8%) 1 (3%)
Borrelia 20 13 7 15 (25%) 5 (17)
TBE 10 2 8 4 (7%) 4 (13%)
Yhteensä 61 30 31 21 18
* Ei esiinny Suomessa

 

Kaaviosta ilmenee useita mielenkiintoisia havaintoja

Ehkä hieman yllättäväkin havainto oli, että punkit selvästi imivät verta koirista sekä keväällä että syksyllä. Sitäkin yllättävämpää oli se, että koirat saivat punkkivälitteisiä tauteja, vaikka omistaja oli käyttänyt koirallaan punkkien häätöön tarkoitettua lääkettä.  Pelottavan korkeista tartuntaluvuista huolimatta on hyvä muistaa, että tutkimuksessa seurattiin koirien vasta-aineita ja – tartunnasta huolimatta – vain hyvin harva koira sairastui.

Tutkimuksessa vain 61 % koiranomistajista lääkitsi koiriaan koko punkkikauden ajan. Vaikka omistajilla oli mahdollisuus uusia punkkihäätö aina halutessaan, he suojasivat koiransa antamalla koirilleen keskimäärin kolme, vaikutusajaltaan noin neljä viikkoa kestävää, punkkihäätöä 11 kuukautta kestäneen seurantajakson aikana.  Koirasi on alttiina puutiaisvälitteisille tartuntataudeille koko sen ajan, jolloin puutiaiset ovat aktiivisia – myös varhain keväällä ja syksyllä. Siksi on tärkeää mitoittaa koirasi punkkisuojaus koko punkkikauden – ei pelkästään kesän – kattavaksi.

 

Lue lisää tästä tutkimuksesta täältä: Vain harva koiranomistaja osaa käyttää punkinhäätövalmisteita oikein

Linkit lisätietoon:

Enemmän punkkeja syksyllä kuin kesällä

Puutiaisvälitteiset sairaudet

 


Lähteet:

Effect of owner-controlled acaricidal treatment on tick infestation and immune response two tick-borne pathogens in naturally infested dogs from Eastern Austria

http://parasitesandvectors.biomedcentral.com/articles/10.1186/1756-3305-6-62

Michael Leschnik1, Andrea Feiler 1, 2, Georg G Duscher 2 and Anja Joachim 2